Aamulla hän heräsi kamalaan päänsärkyyn. Hän ei vain tiennyt, että lukuisat madot elivät hänen aivoissaan.
Tyytyväisenä hän katsoi peiliin. Hän oli edelleen kaunis, päänsärystä huolimatta. Hän hymyili peilikuvalleen ja mietti oliko hän maailman kaunein nainen. Ainakin Euroopan kaunein. In yökerhossa sen kaikki tiesivät. Siellä kaikki miehet halusivat hänet ja jokainen nainen kadehti häntä. Kukaan heistä ei vain tietänyt niistä kasvaimista, jotka kasvoivat hänen suolistossaan.
Hän ei muistanut nelikätistä miestä, joka oli vieraillut hänen luonaan edellisenä yönä. Hän olisi kai voinut pahoin, jos olisi muistanut ne hikiset kädet. Niiden omistajalla oli kaiketi jokainen tauti, joka ihmisellä vain saattoi olla. Silti hän luuli olevansa rakastunut. Jos hän vain muistaisi..
Jopa madot nauroivat hänelle."Kaksineuvoinen saa vain jämät juhlaillallisesta!" ne hihittivät.
"Tuskin se saa edes kutsua juhliin!" hänen kohdussaan oleva syntymätön epämuodostunut sikiö puolestaan tokaisi ja jatkoi, "minulla ei ole käsiä eikä jalkoja. Silti olen suositumpi."
Hän harjasi hiuksensa ja hymyili edelleen. Missä olivat eilisen kyyneleet? Hänelle niitä ei koskaan edes ollut olemassakaan. Mitä hän ei noteeranut, sitä ei ollut.