Mulle on joskus sanottu, että olen luonnonkaunis. Kai ihan kiva kohteliaisuus, mutta mulle tulee tuosta määritelmästä lähinnä mieleen joku Eloveenatyttö. Eikös Eloveenatyttö ollut jokin 1900-luvun alun ihannenainen. Luonnonraikas, uuttera,vaatimaton raitis ja siveellinen. Kaipa Eloveenatyttö meni nuorena naimisiin ja sai liudan lapsia. Se eli kai myös vaatimattoman elämän tuvassa perheensä kanssa ja kuoli leskenä, kun lapset olivat jo aikuisia. Mutta oliko Eloveenatyttö onnellinen? Kyllähän se jaksaa hymyillä siinä pakkauksen kyljessä, mutta miten seuraavana päivänä? Taas pellolle töihin, niinkuin eilenkin. Eikö olisi mukavempaa karata kaupunkiin ja ryhtyä filmitähdeksi? En kyllä haluaisi elää, kuin Eloveenatyttö. En usko, että kauneus olisi tuonut hänelle onnea. Ajat tosin olivat toiset. Silti kun puhutaan luonnonkauneudesta, se tuo minulle mieleen juuri Eloveenatytön ja tämän moitteettomuuden. Enkä itse halua elää toisten odotusten mukaan, niinkuin Eloveenatyttö. Toivottavasti hän olisi edes joskus kapinoinut.