Pink Floyd on yksi lempibändini. The Wall ei ole mielestäni heidän paras levynsä (alkupään tuotanto oli parasta).Silti se kuuluu niihin levyihin, joihin olen pystynyt vuosien varrella samaistumaan.
 Se ajatus muurinsa takana, vankina olevasta Pinkistä kuulostaa niin tutulta. Itseasiasa sellaistahan on minun elämäni.
Kun minua kiusattiin koulussa Minulle sanottiin: "Älä välitä. Kyllä ne lopettaa, kun ne huomaavat ettet välitä." Tuopa ei auttanut. Haukkuminen jatkui koko peruskoulun ajan. Yläasteella rakensin muurin suojakseni. Minulla on se yhä. Se on turvannut minua, mutta myös osittain eristänyt minut muusta maailmasta.
Asiat ovat nyt paremmin kuin kaksitoista vuotta sitten. Minulla on poikaystävä ja kavereita. Silti jopa puhuminen on joskus vaikeaa, eteenkin vieraille. "Mitä jos sanon jotain väärää?" Ehkä parempi jos olen vain hiljaa.." Ja taas kerran annan itsestäni tosi hienon kuvan. Toinen saa miettiä olenko ujo, outo vai mitä? Mutta minä olen minä. Vankina oman muurini takana.
Olet antanut minulle suojaa, mutta voisinko edes yhden päivän elää ilman sinua? Näkisin millainen maailma todella on. Onko se todella niin paha paikka, jossa minulla ei olle sijaa elää.
Minulla on kuitenkin oma maailmani.