Nyt pitäisi tehdä isoja päätöksiä. Koulu menee ihan helvetin huonosti. On kamalasti poissaoloja ja iso kasa tekemättömiä tehtäviä. Haluaisin keskeyttää. Mutta!

"Lopettaminen on niiiin helppoa! Olet laiska ja luuseri, jos keskeytät."

Ei jaksa syytellä, mutta niin minä tekisin. Yritän selittää itselleni, ettei nykytilanne ole hyvä. Kaikkea muuta! Olen masentunut enkä jaksa opiskella. Koulu on vain taakkana selässäni, joka pahentaa tilannetta.

"Ei aina voi olla hauskaa!"

No, pitisikö minun polttaa itseni loppuun?

Tahtoisin mennä iltalukioon opiskelemaan psykologiaa ja myöhemmin avoimeen yliopistoon sosiologiaa. Rahkeita olisi. Miksei? Koska olen jo aikaisemmin keskeyttänyt kaksi ammattikoulua, haluaisin viedä tämän yhden lopuun ja saada paperit. Minulla on tosin jo laitoshuoltajan paperit ja olen käynyt Oriveden etäopiston luovankirjoittamisen kurssin. Olin myös iltalukiossa aineopiskelijana. Pärjäsin hyvin, koska oli helpompaa opiskella tiettyjä aineita, eikä ollut stressiä valmistumisesta. Edelleenkään valkolakki ei ole tavoitteeni, mutta haluaisin käydä osan lukiosta ja mennä myöhemmin avoimeen.

Työtä en pelkää. Minulla ei ole juuri työkemusta. Kukaan ei palkkaa minua tavallisiin töihin. Työkokeiluun korkeintaan. Ei se tosin minua haittaa, vaikka en saisi "oikeaa" työtä. Työkokeilussa haluaisin tosin saada niitä oikeita töitä ( vaikkapa keittiöapulaisen). Mitään paperikukkia en suostu näpertelemään.