Katselin eilen tämän nimisen elokuvan. Olin nähnyt saman elokuvan aikaisemminkin, mutta nyt eräs repliikki jäi mieleen. Andy Kaufman sanoi elokuvan loppuvaiheilla, että hän näkee maailman illuusiona, eikä täten ota itseään liian vakavasti. Se on kyllä niiin totta! Ihmiset ottavat itsensä aivan liian vakavasti. Minusta se on tylsää. Koko ihmiskunta tuntuu olevan melkein kokonaan tylsä, kun melkein kaikki ihmiset ottavat itsensä liian vakavasti. Vaikka koko ihmiskunta on yksi iso vitsi. Mikähän muu laji on onnistunut saastuttamaan planeettansa ja aloittaa sotia milloin mistäkin syistä. Usein siksi, ettei olla tiedetty kenelle jokin maa-alue on kuulunut. Ja tietenkään ihmiskunta ei ole oppinut mitään! Kirjoitetaan vain blogeja, eikä olla tekemässä vapaaehtoistyötä! Tämänkin ajan voisi käyttää siis järkevämmin. Ajatelkaa, jos ihmiset tekisivät jotain hyvää toistensa hyväksi, eivätkä istuisi netin ääressä. Tieto siitä, että on tehnyt jotain hyvää on varmasti parempi kuin tieto, että sairastaa peräpukamia.